[[Suora lähetys TV-]] KuPS VPS 2022 25.02.2023
Uutena asiana tällä kaudella on myös startannut Vepsun maalivahtivalmennus, johon maalivahtina pelaamisesta kiinnostuneet pelaajat voivat ottaa osaa. Lisäksi halukkailla on mahdollisuus osallistua torstaisin pidettävään taitokouluun, jossa meiltä onkin jo ollut kivasti poikia. Joukkueen treeniajat ovat:Maanantai, 18:30-20:00, JunnuhalliTiistai, fysiikka, 16:00-17:00, Teeriniemen painisaliPerjantai, 18:30-20:00, JunnuhalliSunnuntai, 11:00-12:30, Fennia ArenaVepsu teki myös kaikille pelaajilleen kyselyn viime kaudesta, ja oli mukava huomata että meidän joukkueemme tyytyväisyys valmennukseen ja muihin treeniin liittyviin asioihin oli varsin hyvä - Olemme siis tehneet melko monia asioita oikein! Toki vastauksista löytyi myös sellaisia osa-alueita, joihin keskitymme enemmän tämän kauden aikana. Täytyyhän valmentajienkin treenata asioita.
Joukkueeseen voi tulla mukaan mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta toki näin kauden alussa on aina helpointa liittyä mukaan. Aloitimme kauden pelit jo talviturnaussarjan ensimmäisellä tapahtumalla Kuortaneen Urheiluopistolla. Mukana peleissä olivat Vepsun lisäksi SJK, OLS ja KuPS. Valitettavasti KPV joutui jäämään vielä tästä turnauksesta pois, mutta toivottavasti myös he pääsevät mukaan seuraavaan tapahtumaan. KuPS ja OLS ovat meille suhteellisen uusia vastustajia, joten oli varsin kiva päästä pelaamaan myös heitä vastaan.
Fysiikkatreenien merkitys alkaa korostumaan, kun pojat lähenevät murrosikää ja kasvupyrähdyksiä tapahtuu. Tällöin on erityisen tärkeää huolehtia kehon liikkuvuudesta ja lihaksista myös muuten kuin pallollisissa treeneissä, joissa pääpaino luonnollisesti on jalkapallotaidoissa, tietenkään fysiikkaa unohtamatta.
KuPS 3-1 VPS - Veikkausliiga 2022 Head to Head Statistics
tulokset, otteluohjelmat, KuPS - VPS live - Livesport.com
Livesport: KuPS - tulokset, otteluohjelmat, KuPS - VPS liveKuPS tulokset ja otteluohjelmat Livesport. comissa. Tämä sivu kertoo joukkueesta KuPS, (Jalkapallo/Suomi). Jos haet tietoa jostain muusta joukkueesta kuin joukkueesta nimeltä KuPS, valitse urheilulaji ylävalikosta tai kategoria (maa) vasemmalta.
Form and head to head stats KuPS Kuopio vs VPS - Sky Sports
Alkaneen kauden muista turnauksista päätetään hieman myöhemmin tulevassa vanhempainillassa, mutta ainakin tulemme ottamaan osaa Vepsun uuteen kevätturnaukseen, joka järjestetään Vaasassa huhtikuussa. Lisäksi tulemme melko varmasti päättämään myös tämän kauden Valkeakosken Hakan syysturnaukseen, jossa vierailimme myös viime kaudella, sen verran mukava reissu ja hyvin järjestetty tämä turnaus oli. Tällä kaudella joukkue treenaa yhdessä neljästi viikossa - Kolme pallollista treeniä ja yksi fysiikkatreeni.
Otteluseuranta - FutisForum2
Veikkausliiga VPS - KuPS - Vaasan kaupunki
VPS Juniorit - null - Uusi kausi startattu! Parin viikon loman jälkeen uusi kausi pääsi käynnistymään marraskuun alussa. Joukkue jatkaa samalla valmennuksella myös tällä kaudella, eli vastuuvalmentajana toimii Henri Sillanpää, ja Henkkaa valmennuksessa avustavat tuttuun tapaan Aleksi, Harri, Marko, Markku ja Juha. Joukkue on mukavasti kasvanut viimeisten kuukausien aikana, ja uudet pelaajat ovat päässeet hienosti mukaan. Täytyy antaa joukkueelle tunnustusta siitä, kuinka hienosti kaikki ovat ottaneet uudet pelaajat huomioon.
Etusivu - KuPS - Kuopion PalloseuraSTADIONKUMPPANI VARUSTEKUMPPANI VEIKKAUS KELTAMUSTA LEGENDA Lasse Lehtisen kirjoittama ”KELTAMUSTA LEGENDA” -juhlakirja on nyt myynnissä. Kirjoja on vain painettu vain rajattu erä, joten varmista omasi ostamallasi sen ennen kuin kirjat loppuvat! OSTOKSILLE Raksafutis tulee jälleen! Kuopion Raksafutis järjestetään nyt jo kuudetta kertaa Kuopion alueen rakennusalan toimijoille. Tapahtuma on tänä vuonna entistä suurempi ja mukaan otetaan 20 joukkuetta. 11.
KuPs vs Vaasa VPS predviđanja, h2h - AiScore
Veikkausliiga 2023: Joukkueet, vedonlyönti & televisiointi
- +